Kahlailua

Moikka taas! Nyt kun kelit ovat lämenneet, on järvessä päästy taas käymään ahkerasti. Tänään mentiin Adan kanssa hevosten kanssa mökille, kun niiden aitaus siellä alkaa jo vihertää. Ada meni ensin Jammulla järveen, jona aikana itse kahluutin Eltonia laiturilta käsin. Ada kiipesi myös Eltonin selkään, eni muutaan raviympyrän pellolla ilman satulaa ja kävi sitten järvessä Elvarinkin kanssa.

Elton nauttii :)

Sitten ponit saikin syödä jonkin aikaa aitauksessa, saivat siinä kunnon hepulispurtinkin. Sen jälkeen irtojuoksutettiin Jamakka ja Elton pellolla vapaina, kun molemmilla vaikutti virtaa olevan. Eltonilla huomasin oikeassa etusessa haavan. Ei kovin syvä ja ihan siisti se oli, eikä Elton ontunut tai aristanut jalkaansa mitenkään. Putsasin haavan ja laitoin siihen betadinea. Onneksi nyt on kuivat kelit, eikä sellaset kurakelit, ei tulehdu niin helposti.

Erikoispostaus: Elämäni hevoset

Vanhoja kuvia katsellessani tuli jotenki tosi nostalginen fiilis, joten päätin sitten tehdä tämmösen erikoispostauksen minulle tärkeimmistä hevosista elämäni varrelta.
   Aloitan ensimmäisestä pidempiaikaisesta suosikkihevosestani, LauKan Ratsutilalla asustavasta puoliveriruuna Hiposta. Se on toiminut jo monta vuotta pienten ratsastajien opetusmestarina ja se on hyvin kiltti ja kultainen. Nyt jo vanha herra on opettanut monenmonituiset pienet ja isommat ratsastajat alkuun, minut mukaan lukien. Vielä edelleenkin kummilla käydessäni käyn aina Hippoa moikkaamassa. :)

Toinen tuntikäytössä ollut suosikkini on Vesta II, joka asusti Starhillissä silloin kun siellä vielä kävin. Vesta oli äkäinen hoitaessa, eikä juuri kukaan siitä pitänyt, mutta jostain syystä itse tykkäsin ja juuri se äkäinen ja isokokoinen taa varasti silloin sydämeni. Tamman nykyisestä olinpaikasta minulla ei ole tietoa, mutta jos joku siitä jotain tietää, kuulisin siitä hyvin mielelläni. 

Minä ja Vesta Starhillin omissa kisoissa joskus vuonna kivi ja keppi. Kuvan on ottanut Ada

Seuraavaksi tuleekin sitten jo Sheila. Lämminverinen tamma Sheila Maria, johon Ada ensin tutustui, ehti olemaan puolen vuoden ajan vuokrahevoseni, kunnes sen omistaja haki sen pois tallilta, jolla se asui. Tarkoituksenamme oli ostaa siitä osa, ennen kuin tuli pari muuttujaa matkaan. Sheila on hevonen, jonka kanssa opin itsenäistä hevosenkäsittelyä kaikkein eniten. Se oli kesällä 2011 kaksi viikkoa meidän mökillä Adalla ylläpidossa ja selvitti tiensä niin serkkujeni, äitini, kuin isovanhepienikin sydämiin. Se oli luonteeltaan hyvin kiltti vanha mamma. 

Minä ja serkkuni Juuso Sheilan selässä 2011.

minä talutan ja Beda kyydissä

Viimeinen kerta kun näin Sheilaa. Ratsastus meni todella huonosti ja Tiia lensi selästä.

Kesällä 2012 meille tulikin lv-t. Henrietta Star ylläpitoon. Aluksi sen oli tarkoitus olla lähinnä minulla, mutta Adalla ja Henkalla synkkasi paljon paremmin, itse en juuri pärjännyt sille ja olin sille liian arka. Henkka karkasi aina, oli se sitten yksin tai kaverin kanssa.

Henkka hurjana

Sitten kuvioihin astuikin Mori. Siitä voivat kaikki lukea enemmän vanhoista postauksista, nyt vain pikainen esittely. Eli Metsäpellon Morinda on suomenhevosen ja lämminverisen ristytys, nuori ruuna. Pienikokoinen hevonen, jolla on suuri sydän. Morin kanssa sain viettää seitsemän hienoa kuukautta, joiden aikana opin hyvin paljon. Niin itsestäni, kuin ratsastamisesta ja hevosenhoidosta. Mori on tajuttoman kiltti ja kärsivällinen. Se jaksoi kärsivällisesti katsella hullutuksiani, vaikka joskus varmasti oli hyvin hämillään, että mitä ihmettä minä oikein hölmöilen. Mori oli minulla ylläpidossa.

Kuin satuhevonen

Sitten päästäänkin tähän päivään eli Eltoniin. Ensimmäinen oma hevoseni. Matkamme on jatkunut jo kymmenen kuukautta ja risat, enkä hetkeäkään ole katunut sen ostamista. Toivottavasti meillä on edessä vielä monta monta yhteistä ihanaa vuotta. Eltonista voittekin lukea lisää tuolta Elton -välilehdeltä.

Vuodenvaihteessa 2013-2014

Lisäksi joukkoon mahtuu monia muita kauramopoja, jotka ovat jättäneet kavionjälkensä sydämeeni. Muun muassa shet-r. Kotihaan Taavi "Taavi", shet-r. Siltasaaren Celsius "Seppo", aasiori Velmu, pv-r. Etelän Lak Dream "Laku", joka hiljattain laukkasi vihreämmille niityille, Starhill Erill ja Jamakka.

Voihan ristiselkä!

Noniin, jos nyt pitkästä aikaa taas ihan kuulumisia.
Elton sai pari viikkoa sitten kengät jalkoihinsa ja samoihin aikoihin havaitsin sen ristiselän olevan aivan juntturissa. Nyt ollaan sitten mahdollisimman monipuolisesti tehty kaikkea muuta paitsi peltoiltu ja hypätty. Toissapäivänä käytiin kävelemässä maastakäsin noin 1 1/2 tunnin lenkki maastakäsin, Santeri oli myös mukana. Eilen vuokraaja kävi ratsastamassa Eltonin ja Ada käytti vielä illalla ekaa kertaa tänä vuonna järvessä sitä. Elton oli kuulema nauttinut suunnattomasti. :)
     Itse olen ollut viikon verran kipeenä ja melkein yhtäkauan puolikuuro. Vasemmalla korvalla en uuri mitään kuule, enkä näin ollen yhtään tiedosta millä voimakkuudella puhun ja tunnenitseni tyhmäksi kun joudun pyytämään ihmisiä toistamaan sanansa moneen kertaan. Kipeä tuo korva ei kuitenkaan ole, joten en usko kyseessä olevan tulehduskaan. Maanantaina mulla oiskin sitten aika astmahoitajalle... Saas nähdä mitä sieltä sitten sanotaan.
    Pääsiäisviikonlopun olin kalkkisissa, Eltonin kärryt on pehmusteita vaille valmiit, Santerin äiti auttaa niiden pehmusteiden väsäämisessä. Vastavuoroisesti me autettiin koiran taluttimien punomisessa ja "sukittamisessa". Santerin äidillä on siis koiratarvikeyritys, ja lähes kaikki tehdään käsin ja kotimaisesta nahasta. Yhtään en enää ihmettele nahkahihnojen kalliita hintoja kun niitä nyt olen pari itsekin väsännyt. Sain myös Eltonille punotun nahkaisen riimunnarun, ku en mistään ole tähän mennessä onnistunut löytämään tummanpunertavanruskeaa ilman ketjuja ja messinginvärisellä lukolla, nyt sitten sain sellaisen ja ihan suomalaisena käsityönä vieläpä. :)
     Ensi viikonloppuna lupasin mummulle kunnostaa meidän pihakeinun ja tehdä siihen uudet päälliset. Mulle on tullu nyt taas hirvee himo tehdä itselle kesävaatteita, jos nyt taas löytäis jotai ihanan raikkaanvärisiä kankaita ni vois tehdä mekkoja ja paitoja ja hameita ja kaikkee kivaa, Eltonilleki pitäis satulansuojus tehdä, kun kesällä ja etenki nyt keväällä ne perkuleen pikkutirpat tulee varustehuoneeseen ja paskoo joka paikkaan. Nyt on se neulekausi aikalailla ohi ja olisi kiva kaivaa se ompelukone sieltä kätköistä esiin.

Onni asuu maalla

"Siis sä oot niin landelainen", on lause, jonka tällainen tuppukylässä kasvanut nuori saa monesti kuulla vieraillessaan isomissa kaupungeissa. Mutta mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan? No joo, maalaista, mutta miten se voidaan rajata?
     Ovatko ikätoverini, jotka ovat asuneet koko elämänsä Heinolan pienen keskustan laitamilla, maalaisia? Ehkä, jos verrataan pääkaupunkiseudun nuoriin, jotka eivät ikinä ole nähneet niin kutsuttua aitoa ja alkuperäistä luontoa tai millaista elämä on suuren kaupungin ulkopuolella.
      Itse maalla kasvaneena en oikein ymmärrä ihmisiä, jotka pystyvät ja jopa haluavat elää kaupungin ruuhkissa, melussa ja valosaasteessa. Rakastan sitä, että voin mennä koiramme kanssa metsään suoraan kotiovesta ja sitä, että voin pitää hevoseni omassa pihassamme.
      Joskus on huvittavaa kuunnella ystävieni kertomuksia ja puheita siitä, kuinka naapurit tulivat taas valittamaan liian kovalla soineesta musiikista tai kun kerrostaloissa asuvat ikäluokkani edustajat marisevat koeviikolla naapureiden riitelyn venyttäneen heidänkin iltaansa pitkälle yöhön. Lähimmän naapurin asuessa kauempana kuin seinän takana, saa musiikkia soittaa juuri niin kovalla kuin huvittaa, eikä se häiritse ketään. Myöskään naapureiden riidat eivät tällöin haittaa unta.
      Me "landelaiset" olemme usein ystävällisempiä ja leppoisampia kuin kiireiset kaupunkilaiset. Pitkät matkat lähimpiin kauppoihin parantavat organisaatiokykyä ja muistia, sillä välttääkseen turhaa edestakaisin ajelua täytyy suunnitella vähän pidemmän aikavälin sapuskat ynnä muut ostokset. Mikäli ei satu omistamaan autoa ja ajokorttia, on niiden vähäisien naapureiden kanssa hyvä tulla toimeen, jotta voi järjestää kimppakyytejä.
      Vaikka kaupungissa palvelut ovat lähellä ja autoa ei välttämättä tarvitse, on siellä asumisessa niin paljon huonoja puolia, etten kyllä keskusta-alueella haluaisi asua kuin korkeintaan väliaikaisesti. Aikaisemmin mainitsemieni haittojen lisäksi kaupungin huonoihin pulliin voidaan lisätä muitakin. Kun baarit ja Alko ovat lähellä, saatetaan kaveriporukalla lähteä ryyppäämään, rälläämän ja rellestämään vaikka joka ilta. Tämä osaltaan edistää etenkin nuoren väestön alkoholisoitumista. Kun kaupat ja pikaruokalat ovat pienen etäisyyden päässä kodista, tulee helpommin syötyä mitä mieli tekee. Myös murrot ovat keskusta-alueella ja taajamissa paljon yleisempiä kuin maaseudun rauhassa.
      Luonnon merkitys kaupunkilaisille tuntuu ikävä kyllä kaventuneen huomattavasti. Kun kaupunkilaiset asfalttiviidakossa kasvaneet kaverini tulevat ensimmäisiä kertoja kylään, on hämmästys usein suuri heidän tajutessaan minun oikeasti asuvan keskellä vehreää metsää, peltoja ja lähes järven rannalla. Lähimpään taajamaan on yli kymmenen kilometriä, eikä lähistöllä ole yhtä ainoaa katulamppua ennen sitä. Usein kuulenkin kommentin: "Eihän näin korvessa ole kuin hesalaisten rikkaiden vanhusten kesämökit!"
      Miksi kaupunkilaiset ovat sitten niin vieraantuneita luonnosta? Kaupungissa on kaikki mukavuudet, palvelut, työpaikat ja koulut. Ennen vanhaan kaupunki ajateltiin pahana. Nykyiset sukupolvet ovat jo asuneet koko ikänsä kaupungeissa, mikä aiheuttaa asenteiden muuttumista. Kaupunkeihin on pyritty luomaan viihtyvyyttä myös puistoilla, mikä  varmasti omalta osaltaan on vaikuttanut asenteisiin. Kun pääsee nauttimaan luonnosta keskellä kaupunkia, miksi tarvitsisikaan tulla maalle? Lisäksi puistoalueilla on usein tasaiset polut, eikä ihmisten tarvitse varoa kantoja tai muutoin epätasaista maastoa.
     Näin ollen kaikki eivät ymmärrä maalla asumisen autuutta. He ajattelevat sen jopa uhkana. Itse kuitenkin näen sen rikkautena ja mahdollisuutena. Arvostan metsän antimina saatavia sieniä ja marjoja, talvista koskematonta hankea laajoilla pelloilla, keväistä lintujen laulua ja kesäisin tehtäviä hevostenuittoreissuja. Kaikkea sitä, mitä kaupungin ytimestä ei löydy. Voin kuulla tuulen havisuttavan puita, nähdä fasaanilauman keittiön ikkunasta aamiaista syödessäni ja haistaa hevosen - niin epämiellyttävältä kuin se monista kaupunkilaisista kuulostaakin - astuessani ulos aamulla tai tullessani iltapäivällä kotiin.
     Se, mitä itse rakastan, kaipaan ja tarvitsen, on joidenkin mielestä pelottavaa, vierasta ja vaarallista. Minulle tuttu ja turvallinen hiljaisuus ja rauha on jonkun mielestä karmivaa ja epämukavaa. Toisille uusi ja häiritsevä hevosen lannan haju on minulle arkipäivää, enkä kiinnitä siihen juuri huomiota.
    Kaipaan rauhaa ja hiljaisuutta, jopa yksinäisyyttä aina välillä, kuten varmaan jokainen meistä. Ehkä kuitenkin olen luonteeltani hieman erakko halutessani ehdottomasti mieluummin asua kaukana ja eristyksissä sivistyksestä. Vilkkaat kaupungit eivät ole minua varten.
     Olen kasvanut maalla, kokenut siellä paljon. Haluan rakentaa kotini korpeen, perustaa siellä perheeni, kasvattaa omat lapseni, hemmotella lapsenlapsiani ja elää siellä elämäni loppuun asti. Sillä siellä missä sydän on, on myös koti.

Näin siis kirjoitin tähän mennessä parhaimman arvosanani saaneeseen äidinkielen esseeseeni. Huom! Käsinkirjoitettuna essee vei n. neljä ja puoli sivua. Halusin sen myös teidän kanssanne jakaa ja herättää ajatuksia. Eriäviäkin mielipiteitä saa esittää, eikä pieni keskustelukaan olisi pahitteeksi. :)

Yhtä hullunmyllyä

Onko teille tuttu tunne, että huomaatte yhtäkkiä elävänne keskellä paskaa saippuasarjaa tai romaania. Minulle ainakin on. Etenkin tämän päivän jälkeen. Minulla olisi ollut tänään fysiikan uusintakoe, mutta erinäisten Eltoniin ja sen historiaan ja omistajuuskiistoihin liittyvien syiden takia sain jättää sen väliin. Minut onnistuttiin vetämään näihin kiistoihin mukaan ja minua jopa uhkailtiin käräjäoikeudenkäynnillä ja Eltonin hakemisella pois. Samantien koulusta päästyäni lähdinkin sitten poliisilaitokselle, jossa sainkin oikein hyviä neuvoja ja loistavaa asiakaspalvelua, siitä pointsit heinolan poliisilaitokselle. Mikäli tämä pidemmälle olisi mennyt, olisi syytenimikkeenä ollut sopimusrikkomus, myös kavallusta ja laitonta uhkausta olisi voitu käyttää. Edelleenkään en ymmärrä että mistä syystä ja millä tavalla haaste olisi saatu nostettua minua vastaan, mutta annoin asian vaan olla kun saatiin juttu selvitettyä rauhanomaisin keinoin, tai no, lähestulkoon rauhanomaisin...
   Mutta joka tapauksessa asia on nyt luojankiitos hoidossa ja saan vihdoin Eltonin omiin nimiini. Kiitos Eveliinalle avustasi jos luet tätä! Ilman sinun apuasi miettisin vieläkin millä tästä selvittäisiin. Olit korvaamaton. :) Kiitos myös fysiikanopettajalleni, joka ymmärsit ja tuit minua. Kiitos myös Santeri, jota ilman en olisi niin sanotusti tarttunut härkää sarvista. ♥
   Mutta tänään sen taas sain huomata, että toiset ihmiset tekevät mitä vaan rahan eteen. Onneksi on niitä arjen pelastavia enkeleitä. :) Olen ikuisesti kiitollinen kaikille jotka minua tänään auttoivat, itse en alkuun oikein pystynyt ajattelemaan selkeästi.
   Tänään kaipasin myös pappaani enemmän kuin olisin uskonutkaan, sillä hän oli lakimies ja olisi varmasti osannut sanoa asiat siten, ettei pelkkiin puheluihin ja tekstiviesteihin olisi tuhraantunut noin neljää tuntia. Hän olisi osanut neuvoa linua paremmin kuin kukaan.
   Olen edelleen päivän tapahtumista ihan pää pyörällä ja tarvitsen aikaa rauhoittua ja miettiä muita asioita, joten nyt päätän tämän sekavan tekstin sekavaan lopetukseen. Näiltä osin kuulemiin!

P.s. Hyvää huomista naistenpäivää kaikki ihanaiset! ♥

Vähän kuulumisia

No niin, tervepä terve taas pitkästä aikaa. Mitään uutta ja erikoista ei ole tapahtunut, paitsi tietenkin Wanhojen tanssit 14.2. eli ystävänpäivänä. Aiemmin olettekin voineet lukea että parinani oli kihlattuni Santeri, joka itseasiassa loppujen lopuksi osasi tanssit paremmin kuin itse. Eli ihan turhaan olin huolissani. :) Kuvat on ottanut Anniina Wessman, kiitos niistä :)

Tolle mun virnistykselle on varmasti olemassa joku hyvä perustelu... :D

   Eltonin kanssa hommat ovat jtkuneet tavalliseen tapaan, niin paljon olen nyt mennyt pellolla kuin mahdollista, sillä tiedän sen kohta (oikeastaan jo nyt) olevan siinä kunnossa ettei siellä voi juuri mennä. Laukkaa ei nyt olla päästy juuri treenailemaan, mutta ravissa olen koittanut vahvistaa takapäätä ja saada Elvarin kulkemaan tasaisemmassa muodossa. Ympyrätreeniä ollaan myös tehty tosi paljon, eivätkä ne enää juuri tuota päänvaivaa lainkaan.
   Tallin lattia lainehti eilen, olin ihan järkyttynyt kun menin iltatalleja tekemään. Aina se on syksyllä, keväällä ja rankkasateiden aikaan ollut kostea, mutta nyt se ihan tulvi. Aamuun mennessä vesi oli kuitenkin lähes kokonaan jo hävinnyt. Tänään olenkin sitten siivoillut tallia, sillä Santeri lupasi tehdä meille hyllyt sinne, jotta saisi tavaroita vähän paremmin järjestykseen. Huomenna olisi sitten ajankohtaista tuoda talliin lisää soraa välttyäksemme jatkossa ikäviltä tulvimiselta.
 Kuulemiin, yritän taas lomalla olla aktiivisempi. :)

Kuvakooste kuluneesta kahdeksasta kuukaudesta

Aika on mennyt ihan tajuttoman nopeasti. Tänään Elton on ollut mulla kahdeksan kuukautta. Silti tuntuu että meidän yhteinen taival on vasta alussaan. Ja toivottavasti meillä onkin vielämonen monta yhteistä vuotta edessä. Kahdeksassa kuukaudessa on ehtinyt tapahtua paljon. On ollut pieniä ontumisia, lomailua, onnen kyyneleitä, ihania hetkiä, edistymistä, tavoitteiden saavuttamista, paikalleen jumittumista, vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

   Olen todella kiitollinen näistä kahdeksasta kuukaudesta mitä olen Eltonin kanssa jo saanut viettää ja odotan innolla niitä hetkiä jotka sen kanssa on vielä edessä. Nyt juhlapäivän kunniaksi voisinkin laittaa kuvia, jotka jollain tapaa ovat jääneet mieleeni viimeisen kahdeksan kuukauden ajalta. :)

 

Ensimmäinen kuva Eltonista minun omistusaikana. Hakureissulla pysähdyttiin huoltoasemalla
juottamaan Eltsua ja silloin nappasin kännykällä tämän kuvan. Siitä jo 8 kk. :)

Ensimmäinen ratsastuskerta meillä. Alkuun oli aika varovainen, mutta nykyisin vauhtia löytyy jo aika paljon ja herraa
joutuu jopa pidättelemään. Pellolla tosin laiskempi kuin maastossa.

Eka uittokerta niin että sattui olemaan joku kuvaamassa. :)

Ensimmäisiä kertoja maastoesteradalla, tässä kuvassa kisaillaan Jammua ja Adaa
vastaan ja edellisessä odoteltiin että päästiin hyppäämään. 

Kuumana kesäpäivänä on ihana päästä lenkin jälkeen järveen. Eltonilla on tapana aina polskia järvessä tosi paljon ja silloin kaikki lähistöllä olevat ovat vaarassa kastua :D

Eka kerta kunnolla ilman satulaa. Ei kovin kauaa tämän kuvan ottamisen jälkeen ja alkoi sataa kaatamalla vettä.

Taisi olla Eltonin  toinen tai kolmas päivä meillä. Poju oli vielä tosi ujo ja Jammu pompotteli sitä just niinku mieli teki. Nykyisin roolit ovat ihan päinvastaiset ja Jammu on se joka enemmän saa nokilleen.

Mökkeiltiin kavereiden kanssa ja otettiin hepat siihen mökin pihaan viime kesänä. Siinä sitten vähän pöllöiltiin ja pomppasin Eltonin selkään sen kummemmin miettimättä mitään varusteita. :D Elton oli tosi nätisti, vaikutti lähinnä hämmentyneeltä kuten kuvasta näkyy.

Laskettiin hevoset viimesen heinäsadon jälkeen vapaana pellolle, sen verran oltiin vahtimassa, etteivät maantielle lähteneet. :) Eltonkin pysyi tosi kiltisti pellon reunoilla ja mussutti heinää. :)

Tällä kerralla mentiin ekaa kertaa kavalletteja ja puomeja ilman satulaa, muut kuvat
olivat niin julkaisukelvottomia ettei niitä taida täällä blogin puolella olla lainkaan.

Tämä kuva on todellakin jäänyt mieleeni. Eräs valokuvausta harrastava ystäväni kävi kuvaamassa Eltonia ihan mallin kera. Olin hevosestani niin tavattoman ylpeä kun se osasi olla ja käyttäytyä niin hienosti. Kuvan malli ei ole aikaisemmin ratsastanut, eikä valokuvaajakaan pahemmin hevosia kuvannut.

Pari viikkoa sitten, kun maassa oli jopa lunta ja pakkasta oli parikymmentäastetta.
Elton oli todella kuvauksellisella tuulella ja siitä sai lukuisia hyviä kuvia. 

tämäkin joskus pari viikkoa sitten kännykällä otettu. Oltiin tekemässä maastakäsinjuttuja
pellolla. Suurimmaksi osaksi jopa ihan ilman narua. On se vaan niin mahtava hepo. :)

Kuvilla eri kuvaajia: Tiia Ahonen, Karoliina Kivistö, Tinka Kääriäinen, Samu Mattila, Beda Mattila sekä Ada Seppälä. Osan kuvista olen ottanut itse. Kuvaajille suuret kiitokset!

Mitä on hyvä elämä?

Niin, sitä miettiessä. Ulkopuolisen silmissä mulla varmasti menee loistavasti. Ja niin mulla meneekin. Omistan hevosen, jota itselleni sopivampaa en voisi edes kuvitella. Pystyn pitämään hevoseni omassa pihassa. Olen kihloissa rakastamani miehen kanssa, jota täydellisempi olisi jo epätodellista. Mulla on välittävä perhe, joka tukee ja kannustaa mua. Mulla on katto pään päällä ja lämmin sänky jossa ei tarvitse nukkua yksin. Mulla on vaatteita, joita laittaa päälle. Mulla on ruokaa, jota syödä kun on nälkä. Mulla on opiskelupaikka. Mulla on ihania ystäviä, joihin voin luottaa ja joiden kanssa voin jakaa ilot ja surut. En ole henkisesti enkä fyysisesti sairas.
   Suurimman osan ajasta olenkin onnellinen. Yritän aina löytää asioista positiivisia puolia, samalla pyrkien olemaan realisti. Mutta ei sitä aina jaksa olla hyväntuulinen ja positiivinen. Jokaisen tarvitsee saada kiukutella ja suuttua joskus. Jokainen pari riitelee välillä, ja se vahvistaa suhdetta. Yksikään hevonen ei aina jaksa keskittyä työntekoon. Kukaan ei jaksa jatkuvasti painaa hiki hatussa kouluhommia. Jokaisella on ajatuksia tai asioita, joista ei välttämättä halua kertoa edes niille kaikista luotettavimmillekaan ystäville. Kaikille tulee niitä aamuja, kun ei kertakaikkiaan keksi mitään päälle pantavaa, vaikka kaappi on täynnä vaatetta. Jokaiselle tulee niitä hetkiä, kun ei huvita syödä mitään. Jokainen tarvitsee myös niitä yksinäisiä öitä. Sitä omaa aikaa.
   Juurikin se oma aika on se, mikä minulla on jäänyt todella vähäiseksi. Koulunkäyntini kärsii siitä, kun silloin kun saan olla rauhassa koulunpenkillä, en keskity opiskeltavaan asiaan, vaan rupean miettimään omia asioita. Elton kärsii siitä, sillä kun tulen kotiin, on jo niin pimeää ja olen niin poikki, etten juuri jaksa sen kanssa touhuta. Santeri ja muu perheeni kärsii siitä, koska olen jatkuvasti kärttynen ja äkäilen kaikille. Ystäväni kärsivät siitä, sillä hkeidän kanssaan viettämäni koulun ulkopuolinen aika on vähentynyt huomattavasti.
   Toisaalta haluan viettää jokaisen yöni ja jokaisen valveillaolohetkeni Santerin kanssa. Toisaalta tiedän sen pidemmän päälle käyvän tympimään. Santerin kanssa ollessani olen pikkuhiljaa tajunnut muuttuneeni siitä viimevuotisesta sinkkulesbosta, jonka arvomaailma oli aika erilainen. Olen oppinut arvostamaan ja  kunnioittamaan ihan uudella tavalla asioita, jotka olivat minulle ennen lähes merkityksettömiä. Etenkin juuri se oma aika ja kahdenkeskinen aika Santerin kanssa merkitsevät minulle nyt paljon enemmän, kuin miyä vuosi sittrn oliskn osannut kuvitella.
    Juuri sitä omaa aikaa tarvitsisin miettiäkseni rauhassa itseäni ja omaa tulevaisuutta mitä siltä haluan, ja mitää olen valmis uhraamaan.
    Sillä jotta voi tuntea jonkun toisen, täytyy ensin tuntea itsensä. Jotta voi olla onnellinen, tulee elämän olla tasapainossa. Ajankäyttö tuled tasapainottaa. Ajattele olevasi kolmijalkainen tuoli. Yksi jalka on oma aika, yksi jalka on kavereiden kanssa vietetty aika ja yksi jalka on kahdenkeskinen aika rakkaasi kanssa. Tuoli pysyy pystyssä, vaikka yksi jalka olisi vähän lyhyempi, tai vähän pidempi, mutta jos eroa on paljon, sen painopiste muuttuu liikaa ja se romahtaa. Tulee siis löytää tasapaino ja se kultainen keskitie.

Kuvia & säätöä

Noniin, tän postauksen kuvat on siis ottanu Tiia joululomalla ennen vuoden vaohtumista, jolloin Elton oli parempi ku hiton pitkään aikaan.
   Nyt en oikee oo päässy ratsastaa ku tiet on liukkaat enkä oo saanu kengittäjää kiinni. Mutta maastakäsin ollaan tossa alapellolla harjoiteltu vähän kaikenlaista, mm. puron ylitystä ja seuraamista ja sen sellaista.
   Ens viikolla onkin viimeset vanhojentanssiharkat ennen kenraaleja ja itse tansseja. Mä oon stressanu niitä tansseja tosi paljon, koska Santerihan tanssii ne mun kanssa, eikä se oo ollu ku n. puolissa harkoissa, koska sillä menee työt päälle. Ymmärrän sen kyllä et pakkohan sen on töissä käydä, mutta silti se stressaa mua koska jos ei se osaakaa niitä tansseja sit sillon ystävänpäivänä? En ees tiiä miks noi on mulle niin tärkeet ja miks stressaan ja jännitän, mut varmaan jokainen lukiolainen ymmärtää miten iso juttu ne wanhat on. Mekko ja kengät mulla on, nyt sit koruja enää kaivelemaa.
  Mut nyt en enää rupee enempää höpöttämää, laitan nää kuvat tähän loppuu koska en oikee osaa tätä bloggerin tablettisovellusta käyttää xP

Laiskurin ilmoittautuminen

No niin, jokohan sitä nyt uuden vuoden myötä jaksais taas vähän ryhdistäytyä ja ilmoittautua tännekin. Paljon on tapahtunu tän about kolmen kuukauden aikana, siviilisäätynikin on jo muuttunut, ei negatiivisesti, olen edelleen Santerin kanssa, mutta vasemmassa nimettömässäni komeilee 49 timanttia. Virallinen päivä on 28.10.2013, mutta sormukset käytiin ostamassa joulukuun alussa.
   Elvarin kanssa on sujunut hyvin, sain lokakuussa hommattua sille uuden satulankin, wintecin yleispenkin. Selän aristamiset jäi siihen paikkaan ja Elton on nyt liikkunut paljon paremmin ja rennommin. Etenkin joululomallakun ehdin itsekin oikeasti keskittyä ratsastamiseen, se oli aivan tajuttoman hyvä ratsastaa. Tiiakin kävi silloin kuvaamassa ja jahka jän saa lähetettyä kuvvat minulle, laitan niitä tännekin.
   Tänään mulla alkaakin sitten autokoulun teoriatunnit, vaikka syksyllä vasta 18 täytänkin.
  Nyt tälläistä pikapäivittelyä kun tabletilla kirjoittelen, yritän nyt olla tän bloginkin suhteen aktiivisempi. Kuvat ovat muuten kesältä ja ne on Jenkin kuvaamia, jenkistä puhuinkin jossain aikasemmassa postauksessa.