Mitä on hyvä elämä?

Niin, sitä miettiessä. Ulkopuolisen silmissä mulla varmasti menee loistavasti. Ja niin mulla meneekin. Omistan hevosen, jota itselleni sopivampaa en voisi edes kuvitella. Pystyn pitämään hevoseni omassa pihassa. Olen kihloissa rakastamani miehen kanssa, jota täydellisempi olisi jo epätodellista. Mulla on välittävä perhe, joka tukee ja kannustaa mua. Mulla on katto pään päällä ja lämmin sänky jossa ei tarvitse nukkua yksin. Mulla on vaatteita, joita laittaa päälle. Mulla on ruokaa, jota syödä kun on nälkä. Mulla on opiskelupaikka. Mulla on ihania ystäviä, joihin voin luottaa ja joiden kanssa voin jakaa ilot ja surut. En ole henkisesti enkä fyysisesti sairas.
   Suurimman osan ajasta olenkin onnellinen. Yritän aina löytää asioista positiivisia puolia, samalla pyrkien olemaan realisti. Mutta ei sitä aina jaksa olla hyväntuulinen ja positiivinen. Jokaisen tarvitsee saada kiukutella ja suuttua joskus. Jokainen pari riitelee välillä, ja se vahvistaa suhdetta. Yksikään hevonen ei aina jaksa keskittyä työntekoon. Kukaan ei jaksa jatkuvasti painaa hiki hatussa kouluhommia. Jokaisella on ajatuksia tai asioita, joista ei välttämättä halua kertoa edes niille kaikista luotettavimmillekaan ystäville. Kaikille tulee niitä aamuja, kun ei kertakaikkiaan keksi mitään päälle pantavaa, vaikka kaappi on täynnä vaatetta. Jokaiselle tulee niitä hetkiä, kun ei huvita syödä mitään. Jokainen tarvitsee myös niitä yksinäisiä öitä. Sitä omaa aikaa.
   Juurikin se oma aika on se, mikä minulla on jäänyt todella vähäiseksi. Koulunkäyntini kärsii siitä, kun silloin kun saan olla rauhassa koulunpenkillä, en keskity opiskeltavaan asiaan, vaan rupean miettimään omia asioita. Elton kärsii siitä, sillä kun tulen kotiin, on jo niin pimeää ja olen niin poikki, etten juuri jaksa sen kanssa touhuta. Santeri ja muu perheeni kärsii siitä, koska olen jatkuvasti kärttynen ja äkäilen kaikille. Ystäväni kärsivät siitä, sillä hkeidän kanssaan viettämäni koulun ulkopuolinen aika on vähentynyt huomattavasti.
   Toisaalta haluan viettää jokaisen yöni ja jokaisen valveillaolohetkeni Santerin kanssa. Toisaalta tiedän sen pidemmän päälle käyvän tympimään. Santerin kanssa ollessani olen pikkuhiljaa tajunnut muuttuneeni siitä viimevuotisesta sinkkulesbosta, jonka arvomaailma oli aika erilainen. Olen oppinut arvostamaan ja  kunnioittamaan ihan uudella tavalla asioita, jotka olivat minulle ennen lähes merkityksettömiä. Etenkin juuri se oma aika ja kahdenkeskinen aika Santerin kanssa merkitsevät minulle nyt paljon enemmän, kuin miyä vuosi sittrn oliskn osannut kuvitella.
    Juuri sitä omaa aikaa tarvitsisin miettiäkseni rauhassa itseäni ja omaa tulevaisuutta mitä siltä haluan, ja mitää olen valmis uhraamaan.
    Sillä jotta voi tuntea jonkun toisen, täytyy ensin tuntea itsensä. Jotta voi olla onnellinen, tulee elämän olla tasapainossa. Ajankäyttö tuled tasapainottaa. Ajattele olevasi kolmijalkainen tuoli. Yksi jalka on oma aika, yksi jalka on kavereiden kanssa vietetty aika ja yksi jalka on kahdenkeskinen aika rakkaasi kanssa. Tuoli pysyy pystyssä, vaikka yksi jalka olisi vähän lyhyempi, tai vähän pidempi, mutta jos eroa on paljon, sen painopiste muuttuu liikaa ja se romahtaa. Tulee siis löytää tasapaino ja se kultainen keskitie.

Kuvia & säätöä

Noniin, tän postauksen kuvat on siis ottanu Tiia joululomalla ennen vuoden vaohtumista, jolloin Elton oli parempi ku hiton pitkään aikaan.
   Nyt en oikee oo päässy ratsastaa ku tiet on liukkaat enkä oo saanu kengittäjää kiinni. Mutta maastakäsin ollaan tossa alapellolla harjoiteltu vähän kaikenlaista, mm. puron ylitystä ja seuraamista ja sen sellaista.
   Ens viikolla onkin viimeset vanhojentanssiharkat ennen kenraaleja ja itse tansseja. Mä oon stressanu niitä tansseja tosi paljon, koska Santerihan tanssii ne mun kanssa, eikä se oo ollu ku n. puolissa harkoissa, koska sillä menee työt päälle. Ymmärrän sen kyllä et pakkohan sen on töissä käydä, mutta silti se stressaa mua koska jos ei se osaakaa niitä tansseja sit sillon ystävänpäivänä? En ees tiiä miks noi on mulle niin tärkeet ja miks stressaan ja jännitän, mut varmaan jokainen lukiolainen ymmärtää miten iso juttu ne wanhat on. Mekko ja kengät mulla on, nyt sit koruja enää kaivelemaa.
  Mut nyt en enää rupee enempää höpöttämää, laitan nää kuvat tähän loppuu koska en oikee osaa tätä bloggerin tablettisovellusta käyttää xP

Laiskurin ilmoittautuminen

No niin, jokohan sitä nyt uuden vuoden myötä jaksais taas vähän ryhdistäytyä ja ilmoittautua tännekin. Paljon on tapahtunu tän about kolmen kuukauden aikana, siviilisäätynikin on jo muuttunut, ei negatiivisesti, olen edelleen Santerin kanssa, mutta vasemmassa nimettömässäni komeilee 49 timanttia. Virallinen päivä on 28.10.2013, mutta sormukset käytiin ostamassa joulukuun alussa.
   Elvarin kanssa on sujunut hyvin, sain lokakuussa hommattua sille uuden satulankin, wintecin yleispenkin. Selän aristamiset jäi siihen paikkaan ja Elton on nyt liikkunut paljon paremmin ja rennommin. Etenkin joululomallakun ehdin itsekin oikeasti keskittyä ratsastamiseen, se oli aivan tajuttoman hyvä ratsastaa. Tiiakin kävi silloin kuvaamassa ja jahka jän saa lähetettyä kuvvat minulle, laitan niitä tännekin.
   Tänään mulla alkaakin sitten autokoulun teoriatunnit, vaikka syksyllä vasta 18 täytänkin.
  Nyt tälläistä pikapäivittelyä kun tabletilla kirjoittelen, yritän nyt olla tän bloginkin suhteen aktiivisempi. Kuvat ovat muuten kesältä ja ne on Jenkin kuvaamia, jenkistä puhuinkin jossain aikasemmassa postauksessa.